Koronakurjimus on koetellut yrittäjiä jo kohta kolmatta vuotta ja uusimman muunnoksen laajan leviämisen myötä alueellisia rajoituksia on taas tiukennettu. Esimerkiksi ravintola- ja kulttuurialat ovat suuren ahdingon alla ja samoin lukemattomat muut toimialat joutuvat suurella vakavuudella sinnittelemään pitääkseen liiketoiminnan ylipäänsä pystyssä. Pitkittyneen kriisin myötä korona on haastanut yritykset miettimään uusia liiketoiminnan ratkaisuja.

Kriisin ohella korona myös avaa uusia mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaa. Kukaan meistä ei vielä tiedä, miltä arki näyttää koronan jälkeen – tai koronan kanssa aaltoillen. Miten asiakkaiden ostokäyttäytyminen muuttuu pitkän aikavälin tarkastelussa tai miten palveluja tulevaisuudessa kulutetaan. Nyt jo korona-aikana esimerkiksi matkailu- ja ravintola-aloilla on kehitetty uusia liiketoimintamalleja vastaamaan pandemian aikaista kulutusta.

Pysähdy muutokseen

Muutos vaatii pysähtymistä; ymmärrystä liiketoiminnan nykytilanteesta ja asiakkaiden tarpeista. Muutos vaatii myös katsetta tulevaisuuteen ja tulevaisuuden trendien huomioimista osana kehitysprosessia. Kehitetäänkö nykyistä liiketoimintaa digitaalisempaan suuntaan vai rakennetaanko täysin uusia tuotteita tai palveluita?

Muutos voi olla yhdistelmä tarkoin suunniteltua laajempaa strategiaa ja nopeita kokeiluja. Uudet, rohkeatkin avaukset mahdollistavat uusia näkemyksiä, joiden avulla liiketoimintaa voi viedä eteenpäin kohti uutta tulevaisuutta.

Yhdessä eteenpäin

Turun ammattikorkeakoulun VERKKO-hankkeessa käynnistyy kevään 2022 kestävä liiketoiminnan workshop-sarja, joka on ilmainen varsinaissuomalaisille yrityksille. Työpajasarja koostuu 6 temaattisesta tapaamisesta, jossa keskitytään kehittämään yritysten liiketoimintaa hyödyntäen monipuolisesti erilaisia työkaluja ja menetelmiä, kuten palvelumuotoilua, liiketoiminnan canvasia ja yrityksen taloudellisten tunnuslukujen analyysiä. Kukin yrittäjä muotoilee kehitystehtävänään liiketoimintaansa työpajasarjan aikana.

20.01.2022 | Liiketoiminnan nykytilan kartoitus

10.02.2022 | Palvelumuotoilusta tukea liiketoiminnan kehittämisessä

03.03.2022 | Liiketoiminnan uudet mahdollisuudet

24.03.2022 | Talouden tunnusluvut

25.04.2022 | Tulevaisuusskenaariotyöskentely

19.05.2022 | Yrityksen viestintä sosiaalisessa mediassa

Työpajasarjaan on osallistumassa ihan mahtava porukka yrittäjiä. Joukkoon mahtuu vielä muutama. Mikäli kiinnostuit, lue lisää liiketoiminnan uudelleenmuotoilusta ja tule mukaan!

Tammikuun terveisin,

Marika Säisä
Uutta kipinää! – Liiketoiminnan uudelleenmuotoilu -työpajojen sparraaja

Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.